
Tarkemmat tiedot sijoituksistani kansainvälisissä kisoissa näet parhaiten kansainvälisen hiihtoliiton sivuilta. Klikkaa tätä linkkiä!
Yhdistetyn urani alkoi, kun 12-vuotiaana aloitin mäkihypyn Jyväskylän Hiihtoseuran mäkikoulussa, hyppäämiseen jäinkin sitten koukkuun ihan ensimmäisistä hypyistä alkaen. Sitä ennen olin harrastanut monia eri lajeja, mutta pidin etenkin kilpailemisesta kestävyysjuoksussa ja hiihdossa. Yhdistetyssä, lajin nimen mukaisesti, yhdistyivät lempilajini mäkihyppy ja hiihto. Tuon jälkeen laji onkin sitten vienyt täysin mukanaan, juniorisarjoista tieni on kulkenut nuorten maajoukkueen kautta yhdistetyn A-maajoukkueeseen. Viime vuosina olen kilpaillut ahkerasti maailmalla monissa eri kisoissa. Kävin kolmet nuorten MM-kilpailut joista parhaat sijoitukset tulivat keväällä 2016, kun henkilökohtaisesta kilpailusta tuli 4. sija ja joukkuekilpailusta pronssia! Yhdistetyn B-maailmancupissa eli Continental Cupissa paras sijoitukseni on toinen sija Klingenthalista talvelta 2015. Keväällä 2015 maailmancup debyytissäni Lahden Salpausselällä olin 33.
Kauden 2016-2017 SM-kisat käytiin 19.11.2016 Rovaniemellä Ounasvaaralla. Alla olevista linkeistä voit vielä katsoa kisat, jos ne menivät ohi viikonloppuna. http://areena.yle.fi/1-3781446 http://areena.yle.fi/1-3781446
Rukalla järjestettiin 26.-27.11.2016 Maailman Cupin kauden aloituskilpailut. Yllätyin itsekin 4. sijastani. Sunnuntaina 11. eli olin Rukan jälkeen Maailman Cupin rankingissa 9. sijalla 😉